Kaikki Wanda Kille Wanttu Baby

Untitled Document

FIN*Rollick The Scorpion (Kuvia/Photos)
FIN*Rollick Almost Honest (Kuvia/Photos)

Anne

Kirjattu/Written
9.5.2010

Sokrates (Dave)

Sokkesta (Sokrates, Dave), pojasta on kasvanut jo muhkea miäs !! Mahdollisesti käytettävissä siitokseen ainakin kerran, mikäli sopiva morsmaikku ilmaantuu paikalle :=)

Anne

Kirjattu/Written
9.5.2010

Sokrates (Dave) ja sisko Honey



Linus

Kirjattu/Written
12.1.2010

\"Kategoriansa Paras\" -metsästys



Linus

Kirjattu/Written
11.1.2010

Mestarin esittely

Mestarin esittely

Uskokaa tai älkää, mutta vaimoni sylissä istuu Surokin näyttelyn (10.1.2010) ”luokkansa paras” kissa. (Vähintäänkin yhtä söpö, joskin miljoonaa kertaa huomionkipeämpi sisko makaa minun sylissä.) Tässä on sitten hyvä ihmetellä, miten näin pääsi käymään, ja samalla esitellä meidän nuorta sankaria.

Annen ja Pekan luona käytiin monesti ihailemassa pentuetta (”Megadeath” pentueen nimeä kun kuulin, tiesin heti, että mikään muu pentue ei kelpaa.) Valinta ei ollut helppo. Sitä se varmaan harvoilla koskaan on, kun kaikki olivat niin ihania. Pitkien pohdintojen ja rapsuttelujen jälkeen minä valitsin Daven, ja Yrsa Honeyn. Jälkiviisaana voi todeta huvittavan naiiviksi luulla, että ihminen valitsee kissan. Todellisuushan kuitenkin on se, että kissat valitsevat ihmisensä. Ja meidän pienet pehmopallot valitsivatkin sitten juuri päinvastoin. Vaimollani on siis kahta urosta. (Vain toinen tosin on Luokkansa Paras, mutta teen parhaani pärjätäkseni mestarin rinnalla.)

Dave tuntui jo ensi tutustumisesta olevan niin pohdiskelijaluonnetta, että hän sai nopeasti kutsumanimekseen Sokrates. Siitä kehittyi kuitenkin nopeasti käytännöllisempi versio, ja nykyään kotona häärää tuttavallisesti ”Sokke”. (Dave kuitenkin käy vielä hyvin. ”Rakkaalla lapsella… ”) Sokke ymmärtää rennon elämän salat. Kun leluja ja vempaimia heiluttelee, sisko juoksee ympyrää lelun perässä pomppien kuin viimeistä päivää. Sokke katselee rauhassa. Jossain vaiheessa heiluttaja väsyy touhuun, ja lelu jää lattialle. Kun muut poistuvat, Sokke laskee hitaasti kymmeneen (ei ääneen – vaikka onkin mestari). Sitten hän iskee kahden sekunnin apinaraivolla lelun kimppuun. Logiikka on pettämätön: helpompaahan sitä on saada kiinni kun se ei enää liiku. Ja kun se on jo etukäteen todettu kuolleeksi, parin sekunnin energianpurkaus riittää. Ja sitten takaisin makuuasentoon.

Tähän lelusääntöön on yksi ainut poikkeus. Pojallamme on kehittynyt hieman vähemmän miehekäs fiksaatio: hiuspannat. Sillä on jo melkoinen kokoelma, suurin osa saalistettu Yrsan vaatekasoista, yön pimeydessä, muun maailman nukkuessa. (Joskus niitä on myös annettu suoraan syliin, mutta into ei ole sama ellei niitä ole metsästetty luvatta jostain, mihin ei alun perinkään pitänyt löytää…) Hiuspanta kun on suussa, niin muu maailma häviää, ja villin pedon luonne ottaa vallan. Silloin näytetään, kuka talossa määrää – ja hiustuotteita koko Taka-Töölön alueella juoksevat kirkuen pakoon. Sitten onkin päivän tärkein työ tehty, ja on aika palata takaisin makuuasentoon.

Hiuspantojen puolustusääniä lukuun ottamatta, Sokke on hyvin hiljainen kaveri. Eikä pelkästään siskoonsa verrattuna. Ainoat hetket päivästä, jolloin voi olla suhteellisen varma että lähtee ääntä, on kun kävelee täyden ruokakupin kanssa kohti sen odotettua paikkaa. Kissat juoksevat perässä (ja edessä, ja jaloissa), ja jossain vaiheessa loppusuoraa Sokke päästää pienen pieni ”piip”. Tosin osittain ehkä jutustelun vähyys johtuu siitä, että ääni joka lähtee kun tämä miehekäs uros avaa suunsa kuulostaa siltä, että Betty Boop olisi haukannut parinkymmenen ilmapallon verran heliumia ja sitten aivastellut varovaisesti. ”Näyttelyn mörein ääni” -loppukilpailuihin meillä ei siis juurikaan ole asiaa.

Niin, näyttely… siihen piti mennä ihan vaan hauskana uutena kokemuksena, kerran katsomassa, että millaista on olla mukana. Meinasi jäädäkin ainoaksi kerraksi – tuomari niin ihastui kaveriin, että uhkaili viedä mukanansa Ranskaan! Erinomaisen alkuponnistuksen jälkeen kisaväsymys oli kuitenkin selkeästi huomattavissa, ja ehdimme jo pelätä, että hienosta kilpailusta jää kaikille loppumuistoksi kiukkukohtaus panelissa. Jännitys oli kova, mutta nuori sankari tajusi, että kiukuttelu ei auta (eikä ole koskaan ennenkään kiukutellut), vaan mitä nopeammin näyttää porukalle kuinka tyylikäs on, sitä nopeammin pääsee takaisin kotiin päiväunille. Ja niitähän sitten kävikin. Loppuilta kilpailun jälkeen sujui lempipaikalla, lempiasennossa, lempitajunnantilassa. (Voitonkulku jatkoi kotona: lukemattomien tuntien kestoisten nokosten jälkeen heräsi yöllä ja, kuten arvata saattaa, löysi taas jostain uuden hiuspannan kokoelmaansa.)

Seuraavassa kirjoituksessa esittelyssä mestarin sisko, joka koko tämän pätkän kirjoittamisen ajan on makaillut sylissäni, välillä äänekkäästi vaatien (vielä lisää) rapsuttelua, välillä kerännyt pikatorkuilla voimaa että jaksaa taas tulla rapsutetuksi vähän lisää.


Yrsa

Kirjattu/Written
1.11.2009

elämä töölössä

Ensimmäinen viikko on mennyt erittäin hyvin. Ekana päivänä pennut lähinnä nukkuivat ja leikkivät meidän kanssa lähinnä kohteliaisuudesta. Sunnuntaina saimme sitten nähdä normaalin energiatason: 5h täyttä menoa (: Persoonallisuuserot ovat myös tulleet selväksi: filosofipoika ja hypervauhdikas utelias tyttö.

Pekka

Kirjattu/Written
24.10.2009

Dave ja Honey lähtevät uuteen kotiin

Megadeth pentueen toiset lähtijät ovat Dave ja Honey.



Thu 14.12.2017 02:11:18

Vierailijat
On-line
: 3
Yhteensä:
(1.5.2005 -->)

 



Copyright FIN*Rollick 2004 - 2017